Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2018.

Rv 21+0: Rakenneultra!

Tänään koitti odotettu ja jännitetty rakenneultra! Vauva oli näkyvyyden kannalta vähän haastavissa asennoissa, piti monissa eri kulmissa ultrailla ja jouduin käymään vessassakin välissä, vaikka olin käynyt juuri 15min ennen. Kuulemma on normaalia ettei rakko tyhjene raskaana kokonaan. Rakenteet saatiin lopulta kaikki näkyviin ja kaikki oli mallikkaasti! Painoa oli 400g ja vastasi viikkoja. Syke hyvä ja tasainen, istukka hyvin. Oli hauskaa, kun pikkuinen punnerteli vauhdikkaasti ruudulla ja samaan aikaan tuntui selkeät muksahdukset masussa. :D Olo on niin huojentunut ja onnellinen, sellainen että kaikki on juuri niin hyvin kuin mahdollista! Sukupuolen suhteen kaikki näkymä viittasi tyttöön, mutta diagnoosi ei tietysti ole täysin 100%. Muutamia söpöjä tytön vaatteita varmasti kuitenkin uskallan jo ostaa. :D Rakenneultran myötä varmasti entistä enemmän uskaltaa nauttia raskaudesta ja uskoa että lopulta todella pääsee lasta synnyttämään ja oman vauvan kanssa kotiin. <3

Rv 20 +1: puoliväli!

Hurja ajatus, enää puolet jäljellä! Tietysti ensarina voi toki mennä reippaastikin yli lasketun ajan mutta silti! Aika menee niiiiiin nopeasti. Tällä hetkellä ajatukset on rakenneultrassa, se on ensi viikon perjantaina. Millään ei malttaisi odottaa, toisaalta on ihanan odottava olo, upeaa päästä näkemään pikkutyyppi ja ehkä kuulemaan sukupuolikin. Toisaalta pelottaa että löytyy ongelmia ja unelma menisikin tässä kohtaa pirstaleiksi. Ostin tokan kolmanneksen alussa hetken mielijohteesta kirppikseltä kotidopplerin ja olen joitain kertoja kuunnellut sydänääniä, viimeksi edellispäivänä löytyi hyvät jumputukset. Liikkeitäkin tuntuu aika lailla päivittäin, ovat tosin hentoja ja joskus jäävät varmasti huomaamatta. Nivusissa juilii välillä liitoskivuiksi arvelemani särkyjä. Olen nähnyt runsaasti unia vauvasta. Fiilikset on olleet tosi hyvät, odottavaiset. Ajatus siitä, että saisi oman vauvan syliin tuntuu ihanalta. Mies on myös aivan onnessaan, veikkaan että raskauden näkyminen ulospäin