Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2019.

Vauva on syntynyt!

12.5 illalla meille syntyi lopulta pikkuinen tyttö! Ei ole oikein ollut aikaa kirjoitella, sen verran ihmettelyä ja totuttelua vauva-arjen aloittamisessa ollut. Synnytys alkoi enteilemään supistuksilla sen 10.5 käynnin jälkeen, vedet menivät seuraavana yönä. Lähdettiin sairaalaan positiivisen GBS:n takia lähes heti. Synnärillä jouduttiin 11.5 iltapäivästä alkamaan käynnistämään oksitosiinilla, koska supistukset eivät olleet tihentyneet toivotusti. Ensimmäinen oksitosiinitippa sai kyllä aikaan mojovat, tiheät supparit mutta itse supistukset eivät saaneet oikein mitään aikaan. Laitettiin toinenkin pussi. Epiduraalin sain kipuihin ja yö pidettiin taukoa, sain levätä. Aamulla kahdeksan pintaan aloitettiin kolmas oksitosiini-tippa. Onneksi sitten homma lähti kunnolla käyntiin ja etenikin mukavalla vauhdilla. Puudutetta sain toisen kerran ja laitettiin perfuusori. Näistä oli todella sanoinkuvaamattoman iso apu kipuihin. Ilokaasua käytin myös avautumisvaiheessa. Alkuillasta olin 10cm au

41+ 0: ekassa yliaikaisuus-kontrollissa

Olin tänään yliaikaisuuskontrollissa äitipolilla. Viikon sisään kipuja oli ilmaantunut lisää, mutta ei mitään mitä selvästi supistuksiksi olisin tunnistanut. Enemmän menkkajomotusta ja tunnetta, että vauva kairautuu alaspäin ja liikkuu kipeästi. Yllätyksenä tänään kuitenkin kohdunsuu oli kahdelle sormelle auki, kaula lyhentynyt lähes kokonaan pois ja vauva laskeutunut. Ei tarvinnut alkaa nyt pehmittelemään, lääkäri arvioi että itsestään käynnistyy lähipäivinä. Ensi keskiviikkona 41+5 viimeistään sitten käynnistys, luultavasti jos siihen mennään niin pääsee suoraan kalvojen puhkaisuun, sen verran hyvä tilanne kohdunsuulla tänään. Lääkäri vielä tarkoituksella ärsytteli ja pyöritteli kohdunsuulla sormia, tästä jonkinverran onkin provosoitunut supistuksia. Vauva on isohko, 3,8-4,1kg. Kokokaan ei kuitenkaan niin huoleta, kun vaan saisi synnytyksen luonnollisesti kunnolla käyntiin. KTG, virtaukset ja muut rutiinit oli hyvät, vauva myös on liikkunut hyvin. Hyvä fiilis jäi, nyt vaan toiv

40+3: ei vieläkään mitään

Laskettu aika tuli ja meni. Välillä supistelee, mutta esimerkiksi eilinen meni käytännössä kokonaan ilman. Kävin viime torstaina liikehälytyksenä synnärillä tsekkaamassa tilanteen. Kas kummaa, lapsonen alkoi käyrillä maatessa liikkua oikeinkin vilkkaasti. Kaikki hänellä hyvin, virtaukset ok. Painoarvioksi tuli yllättävä 3850g! Aiemmin oli arvioitu keskikäyrää alemmaksi, tuo on sen yli. Jos menee käynnistykseen 41+5 niin sitten synnytellään yli 4kg vauvaa, mikäli arvio toki siis pitää paikkaansa. Kohdunsuu oli sormelle auki, eipä siitä voi mitään oikein päätellä. Kaula täysin jäljellä. Limatulppaa en ole spotannut. Voi kunpa tämä päättäisi syntyä tämän viikon puolella...