Aloitus
Minä, kuten tuhannet muutkin suomalaisnaiset haaveilen äitiydestä, omasta lapsesta ja perheestä. Tämän blogin alustava tarkoitus on sekä itselleni jäsennellä ajatuksia, että saada purkamispaikka ajatuksille, peloille ja haaveille.
Olen teini-ikäisestä saakka haaveillut suuresta perheestä, haluaisin ainakin kolme lasta. Lukion jälkeen menin AMK:uun ja valmistuin terveydenhoitajaksi n. 1,5v sitten. Aikuisena minulla on ollut kaksi pidempää, vakavampaa suhdetta, joiden molempien toivoin aikanaan päätyvän perhe-elämään. Ero kuitenkin tuli molemmilla kerroilla ja hyvä niin.
Viime vuoden loppupuolella aloin seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa. Olimme tunteneet edeltävästi useamman vuoden toisemme ystävinä ja suhde kuumeni ja toisaalta vakiintuikin nopeasti. Muutimme yhteen keväällä, asumme rivitalossa kahden kissan kanssa. Yhteiselo on sujunut hienosti, olen ollut onnellisempi kuin yhdessäkään aikaisemmassa suhteessa. Molemmat olemme oppineet paljon ja pyrimme välttämään niitä virheitä mitä edellisissä suihteissamme teimme.
Nyt olen 24-vuotias, ihan kohta 25. Pahamaineinen hedelmällisyyden laskun rajapyykki siis lähestyy. Työskentelen vakituisesti koulutustani vastaavassa toimessa ja pidän työstäni. Tällä hetkellä isona projektina painonpudotus: tätä kirjoittaessani mittani ovat 163cm/77kg. Pulskimmillani olin 81kg, eli alkuun on jo päästy! Mieheni on pari vuotta vanhempi, valmistunut ammattiinsa ja tekee alallaan pätkäsoppareita tällä hetkellä.
Aikaisemmissa suhteissani miehen kanssa vauvoista keskusteltaessa lähtökohtana on ollut jyrkän kielteinen asenne. Vauvoja voi miettiä "sitten joskus", sillä ne häiritsevät elämää ja vaarantavat parisuhteen. Se, että parisuhteen nainen alkaa vauvakuumeilemaan, on painajainen. Ahdistavaa ja epätoivottavaa. Ehkäisyn pettäminen olisi katastrofi.
Kuitenkin nykyiselle miehelleni on selvää, että hän haluaa lapsia. Hänelle on kuitenkin tärkeää, että olemme seurustelleet tarpeeksi kauan ennen yritystä.
01/2018 minua hyvin palvellut Jaydess-kierukka meni pois paikoiltaan, valahti kohdunkaulaan. Alavatsa- ja yhdyntäkipujen vuoksi hakeuduin lääkärille, uä:ssä todettiin edellämainittu. Kierukka otettiin pois. Keskusteltiin uuden laittamisesta, varattiin aika sitä varten. Lääkäri käski tekemään raskaustestin, olimmehan olleet yhdynnässä miehen kanssa kierukan poistoa edeltävällä viikolla. Jäin pohtimaan.
Mitä jos olisin raskautunut? Abortti ei olisi vaihtoehto. Suhdettamme tietysti oli silloin vasta joitain kuukausia takana, toisaalta kaikki vaikutti lupaavalta. No, menkat tulivat ajallaan. Kävimme miehen kanssa suuren vauvakeskustelun ja totesimme ettei uudessa kierukassa olisi järkeä, se kuitenkin otettaisiin pois vuoden-parin sisällä. Päädyimme laiskaan varmat päivät-"ehkäisyyn": muuten ilman ehkäisyä, mutta ovulaation aikana keskeytettyä yhdyntää. Eihän metodimme tietysti oikeaa ehkäisyä ole, lähinnä raskautumismahdollisuuden pienentämistä sillä ajatuksella että raskaus "postponautuisi" myöhemmäksi.
Alkukeväästä muutimme yhteen.
Kevään mittaan havaitsin vauvakuumeen oireilevan. Aiemmat kuumeilut olivat olleet pikemminkin haaveilua, tietoisena siitä ettei vauvan saaminen ole ajankohtaista. Nyt kuitenkin tuo "kuume" muuttui kalvavaksi, kummalliseksi tarpeeksi. Kiinnostuin entistä enemmän kaikesta hedelmällisyyteen, vauvoihin, lapsiin ja perheisiin liittyvästä. Fantasioin raskaudesta ja yhteisestä lapsesta. Paloin halusta keskustella aiheesta ystävien, siskon ja miehen kanssa. Samalla jo aiemmin hautomani pelot hedelmällisyyden ongelmista tai jopa lapsettomuudesta, alkoivat nousta.
Keskustelimme alkukesästä miehen kanssa. Raskauden yrittäminen ei olisi vielä sopivaa hänen mielestään. Minä olisin jo valmis, mutta ymmärrän hänen pointtinsa hyvin. Kuitenkin pelko lapsensaannin ongelmista jatkaa mielessä. Mies innostui testaamaan yksityisellä siittiöt: priimaa ovat. Itse olen tikutellut ovulaatioita "ehkäisyämme" varten. Ehdin jo todenteolla pelästyä, kun useampi kierto tuli ja meni ilman ovista tikussa (RFSU). Vaihdoin Clearbluen digitaali-testeihin, joilla olen saanut sen jälkeen joka kuukausi säännöllisessä kohdassa ovulaatioplussan. Saatoin hengähtää.
Kuitenkaan huoleni eivät ole poistuneet kokonaan. Olen kokenut yhden epäselvän gyn.alueen tulehduksen (kuume, noussut CRP ja kivut, lähti antibiooteilla muttei infektiofokusta ikinä löytynyt). Lisäksi olen oireillut menkkoja edeltävin yhdyntäkivuin koko aikuisiän. Endometrioosia on esitetty, mutta gyn. uä:ssa ei ole näkynyt mitään. Jos endoa on, se on lievää, sanoi lääkäri. Kertaalleen on ollut munasarjarakkula, mutta se oli "yksikammioinen ja kirkas" eli ei viitannut sairauteen vaan pelkästään siihen, että ovulaation jälkeen rakkula ei ollutkaan surkastunut kokonaan. Tapahtuu kuulemma joskus kaikille ja sentään todistaa ovulaation ainakin tapahtuneen.
En silti edelleenkään luota olevani hedelmällinen. Palan halusta päästä yrittämään, sillä olen jo asennoitunut siihen että raskaus voi odottaa itseään. Tai päättyä keskenmenoihin. Tai jättää ikinä saapumatta. Alustavasti olemme keskustelleet, että ehkä 12/2018 voisi ehkäisyn larppauksen lopettaa ja antaa vauvalle luvan tulla. Tuskin maltan odottaa...
Olen teini-ikäisestä saakka haaveillut suuresta perheestä, haluaisin ainakin kolme lasta. Lukion jälkeen menin AMK:uun ja valmistuin terveydenhoitajaksi n. 1,5v sitten. Aikuisena minulla on ollut kaksi pidempää, vakavampaa suhdetta, joiden molempien toivoin aikanaan päätyvän perhe-elämään. Ero kuitenkin tuli molemmilla kerroilla ja hyvä niin.
Viime vuoden loppupuolella aloin seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa. Olimme tunteneet edeltävästi useamman vuoden toisemme ystävinä ja suhde kuumeni ja toisaalta vakiintuikin nopeasti. Muutimme yhteen keväällä, asumme rivitalossa kahden kissan kanssa. Yhteiselo on sujunut hienosti, olen ollut onnellisempi kuin yhdessäkään aikaisemmassa suhteessa. Molemmat olemme oppineet paljon ja pyrimme välttämään niitä virheitä mitä edellisissä suihteissamme teimme.
Nyt olen 24-vuotias, ihan kohta 25. Pahamaineinen hedelmällisyyden laskun rajapyykki siis lähestyy. Työskentelen vakituisesti koulutustani vastaavassa toimessa ja pidän työstäni. Tällä hetkellä isona projektina painonpudotus: tätä kirjoittaessani mittani ovat 163cm/77kg. Pulskimmillani olin 81kg, eli alkuun on jo päästy! Mieheni on pari vuotta vanhempi, valmistunut ammattiinsa ja tekee alallaan pätkäsoppareita tällä hetkellä.
Aikaisemmissa suhteissani miehen kanssa vauvoista keskusteltaessa lähtökohtana on ollut jyrkän kielteinen asenne. Vauvoja voi miettiä "sitten joskus", sillä ne häiritsevät elämää ja vaarantavat parisuhteen. Se, että parisuhteen nainen alkaa vauvakuumeilemaan, on painajainen. Ahdistavaa ja epätoivottavaa. Ehkäisyn pettäminen olisi katastrofi.
Kuitenkin nykyiselle miehelleni on selvää, että hän haluaa lapsia. Hänelle on kuitenkin tärkeää, että olemme seurustelleet tarpeeksi kauan ennen yritystä.
01/2018 minua hyvin palvellut Jaydess-kierukka meni pois paikoiltaan, valahti kohdunkaulaan. Alavatsa- ja yhdyntäkipujen vuoksi hakeuduin lääkärille, uä:ssä todettiin edellämainittu. Kierukka otettiin pois. Keskusteltiin uuden laittamisesta, varattiin aika sitä varten. Lääkäri käski tekemään raskaustestin, olimmehan olleet yhdynnässä miehen kanssa kierukan poistoa edeltävällä viikolla. Jäin pohtimaan.
Mitä jos olisin raskautunut? Abortti ei olisi vaihtoehto. Suhdettamme tietysti oli silloin vasta joitain kuukausia takana, toisaalta kaikki vaikutti lupaavalta. No, menkat tulivat ajallaan. Kävimme miehen kanssa suuren vauvakeskustelun ja totesimme ettei uudessa kierukassa olisi järkeä, se kuitenkin otettaisiin pois vuoden-parin sisällä. Päädyimme laiskaan varmat päivät-"ehkäisyyn": muuten ilman ehkäisyä, mutta ovulaation aikana keskeytettyä yhdyntää. Eihän metodimme tietysti oikeaa ehkäisyä ole, lähinnä raskautumismahdollisuuden pienentämistä sillä ajatuksella että raskaus "postponautuisi" myöhemmäksi.
Alkukeväästä muutimme yhteen.
Kevään mittaan havaitsin vauvakuumeen oireilevan. Aiemmat kuumeilut olivat olleet pikemminkin haaveilua, tietoisena siitä ettei vauvan saaminen ole ajankohtaista. Nyt kuitenkin tuo "kuume" muuttui kalvavaksi, kummalliseksi tarpeeksi. Kiinnostuin entistä enemmän kaikesta hedelmällisyyteen, vauvoihin, lapsiin ja perheisiin liittyvästä. Fantasioin raskaudesta ja yhteisestä lapsesta. Paloin halusta keskustella aiheesta ystävien, siskon ja miehen kanssa. Samalla jo aiemmin hautomani pelot hedelmällisyyden ongelmista tai jopa lapsettomuudesta, alkoivat nousta.
Keskustelimme alkukesästä miehen kanssa. Raskauden yrittäminen ei olisi vielä sopivaa hänen mielestään. Minä olisin jo valmis, mutta ymmärrän hänen pointtinsa hyvin. Kuitenkin pelko lapsensaannin ongelmista jatkaa mielessä. Mies innostui testaamaan yksityisellä siittiöt: priimaa ovat. Itse olen tikutellut ovulaatioita "ehkäisyämme" varten. Ehdin jo todenteolla pelästyä, kun useampi kierto tuli ja meni ilman ovista tikussa (RFSU). Vaihdoin Clearbluen digitaali-testeihin, joilla olen saanut sen jälkeen joka kuukausi säännöllisessä kohdassa ovulaatioplussan. Saatoin hengähtää.
Kuitenkaan huoleni eivät ole poistuneet kokonaan. Olen kokenut yhden epäselvän gyn.alueen tulehduksen (kuume, noussut CRP ja kivut, lähti antibiooteilla muttei infektiofokusta ikinä löytynyt). Lisäksi olen oireillut menkkoja edeltävin yhdyntäkivuin koko aikuisiän. Endometrioosia on esitetty, mutta gyn. uä:ssa ei ole näkynyt mitään. Jos endoa on, se on lievää, sanoi lääkäri. Kertaalleen on ollut munasarjarakkula, mutta se oli "yksikammioinen ja kirkas" eli ei viitannut sairauteen vaan pelkästään siihen, että ovulaation jälkeen rakkula ei ollutkaan surkastunut kokonaan. Tapahtuu kuulemma joskus kaikille ja sentään todistaa ovulaation ainakin tapahtuneen.
En silti edelleenkään luota olevani hedelmällinen. Palan halusta päästä yrittämään, sillä olen jo asennoitunut siihen että raskaus voi odottaa itseään. Tai päättyä keskenmenoihin. Tai jättää ikinä saapumatta. Alustavasti olemme keskustelleet, että ehkä 12/2018 voisi ehkäisyn larppauksen lopettaa ja antaa vauvalle luvan tulla. Tuskin maltan odottaa...
Kommentit
Lähetä kommentti