Miehen pää ei käänny
Noin kuukausi sitten kävimme vähemmän miellyttävän keskustelun miehen kanssa. Käytännön ihmisenä pohdin ääneen, että haluaisimmeko mennä naimisiin ennen lapsen yrittämistä vai vasta joskus tulevaisuudessa. Häissä ilman lapsia olisi puolensa, mutta meillähän alkaisi pikkuhiljaa olla kiire mikäli aiomme lasta alkaa pikkuhiljaa yrittämään.
Mieskin myönsi ettei olisi mahdoton ajatus, että menisimme naimisiin jo ensi vuonna. Kuitenkin koki pohdintani ikävänä hoputuksena. Sanoi turhautuneena, että mikäli lapsenteko kiirehdityttää minun päässäni aikataulua, pitää sitäkin lykätä. Lisäksi hän totesi, että mitä enemmän näistä asioista keskutelen, sitä kauemmaksi ne hänen mielessään lykkääntyvät. "Kiusaamalla" en saisi hänen päätään kääntymään. Auts.
Keskusteltiin sitten lisää, yritin kovasti selittää, että en minä yritä häntä väkisin sitouttaa itseeni tai päästä vaan ylipäätään naimisiin. Yksinkertaisesti olen rakastunut ja haaveilen häistä ja yhteisistä lapsista. Haluan vain tämän miehen kanssa naimisiin, haaveilen juuri minun mieheni lapsista. Mies ymmärsi kyllä ja sanoi olevansa tavallaan iloinen tästä ja toivovansa että ajatukseni pysyvätkin samanlaisina. Kuitenkin viesti oli selvä: odotellaan vielä.
Ahdistavinta tässä on se, että minä olen pelannut kaikki korttini, käteni on täysin toisen näkyvillä. Olen ilmaissut kantani ja toiveeni ja nyt en voi tehdä mitään. Naisena voin vain odottaa kosintaa ja toisen raskaustoiveen syttymistä. En voi juurikaan puhua asiasta, sillä "mitä enemmän asiasta puhun, sitä kauemmaksi asia lykkääntyy". Turhauttaa, kun en pääse suunnittelemaan tai mitenkään toimimaan, jotta haaveeni tulisivat lähemmäksi. Häitäkään ei ihan silmänräpäyksessä vain pidetä, järjestelyihin tarvitsee aikaa. Ymmärrän mieheni kannan kyllä, mutta jossain määrin koen sen hieman ylireagoinniksi, turhan kärkkääksi puolustuskannaksi johonkin, mikä ei ole hyökkäys. Kaipa miehien on tärkeää tuntea, että suuret askeleet elämässä otetaan nimenomaan heidän ideastaan ja päätöksestään.
Olen nyt kunnioittanut miehen toivetta ja hylännyt häistä ja lapsista puhumisen. Yritän myös suunnata ajatuksiani ja tarmoani muualle. Suhteemme voi muuten hyvin, mieheni on ihana ja hellä. Osoittaa rakkautensa kyllä puhein ja teoin. Olen onnellinen, vaikka odottaminen rassaakin.
Mieskin myönsi ettei olisi mahdoton ajatus, että menisimme naimisiin jo ensi vuonna. Kuitenkin koki pohdintani ikävänä hoputuksena. Sanoi turhautuneena, että mikäli lapsenteko kiirehdityttää minun päässäni aikataulua, pitää sitäkin lykätä. Lisäksi hän totesi, että mitä enemmän näistä asioista keskutelen, sitä kauemmaksi ne hänen mielessään lykkääntyvät. "Kiusaamalla" en saisi hänen päätään kääntymään. Auts.
Keskusteltiin sitten lisää, yritin kovasti selittää, että en minä yritä häntä väkisin sitouttaa itseeni tai päästä vaan ylipäätään naimisiin. Yksinkertaisesti olen rakastunut ja haaveilen häistä ja yhteisistä lapsista. Haluan vain tämän miehen kanssa naimisiin, haaveilen juuri minun mieheni lapsista. Mies ymmärsi kyllä ja sanoi olevansa tavallaan iloinen tästä ja toivovansa että ajatukseni pysyvätkin samanlaisina. Kuitenkin viesti oli selvä: odotellaan vielä.
Ahdistavinta tässä on se, että minä olen pelannut kaikki korttini, käteni on täysin toisen näkyvillä. Olen ilmaissut kantani ja toiveeni ja nyt en voi tehdä mitään. Naisena voin vain odottaa kosintaa ja toisen raskaustoiveen syttymistä. En voi juurikaan puhua asiasta, sillä "mitä enemmän asiasta puhun, sitä kauemmaksi asia lykkääntyy". Turhauttaa, kun en pääse suunnittelemaan tai mitenkään toimimaan, jotta haaveeni tulisivat lähemmäksi. Häitäkään ei ihan silmänräpäyksessä vain pidetä, järjestelyihin tarvitsee aikaa. Ymmärrän mieheni kannan kyllä, mutta jossain määrin koen sen hieman ylireagoinniksi, turhan kärkkääksi puolustuskannaksi johonkin, mikä ei ole hyökkäys. Kaipa miehien on tärkeää tuntea, että suuret askeleet elämässä otetaan nimenomaan heidän ideastaan ja päätöksestään.
Olen nyt kunnioittanut miehen toivetta ja hylännyt häistä ja lapsista puhumisen. Yritän myös suunnata ajatuksiani ja tarmoani muualle. Suhteemme voi muuten hyvin, mieheni on ihana ja hellä. Osoittaa rakkautensa kyllä puhein ja teoin. Olen onnellinen, vaikka odottaminen rassaakin.
Kommentit
Lähetä kommentti