Yllätysten yllätys: plussa

Torstaina 23.8 eli kp 35 menkkoja ei kuulunut. Olin jo tehnyt pari negatiivistä raskaustestiä, mutta ajattelin vielä katsoa kertaalleen.

Klo 6 aikoihin aamulla pissasin tikkuun ja jätin tikun pöydälle, hampaita pestessä vilkaisin ohimennen että yksi viivahan se siellä, eiköhän menkatkin kohta tule. Kuitenkin hetken päästä otin tikun kunnolla käteen ja aloin tihrustaa: aivan hennon hento mutta silti näkyvä toinen viiva oli ilmestynyt testiin!



Ylimpänä tuo 23.8 tehty testi ja alemmat kaksi tein tänään 25.8.

Olin aivan puulla päähän lyöty, en todella osannut odottaa mitään. Minulla ei ollut minkäänlaisia oireita, vain päivää edeltävästi tissit kipeytyivät - tasan niin kuin juuri menkkoja ennen.

Ääni väristen menin kertomaan miehelle, hän vielä nukkui. Pakko myöntää, että pelkäsin reaktiota: eihän mies ollut vielä varsinaisesti yrityksen kannalla. Sanoi kuitenkin hymyssä suin, että ei kai siinä, olisi siinä 9kk aikaa kuitenkin totutella ajatukseen. Myöhemmin on jutellut, että on paljon sulateltavaa eikä oikein käsitä todeksi, mutta että välillä on ollut hieman innoissaankin ja odottavainen olo. Varhaisraskauden ultraan haluaa ehdottomasti mukaan.

Viimeiset kuukautiset olivat siis 20.7 eli rv olisi noin 5. Todellisuudessahan tämä kierto olisi ollutkin pitkä, varmaan tuo 35 päivää sillä ovuloin n. kp20. Eli sikiö todellisuudessa on vasta vähän päälle 2 viikkoa vanha.

Itse olen todella onnellinen, todella tuntuu että jonkinlainen siunaus olisi koskettanut. Näin, vaikka olen 100% agnostikko. :D Edelleen olen kuitenkin pessimistinen, en uskalla luottaa raskauden jatkumiseen. En oikein anna vielä lupaa itselleni kuvitella raskauden etenemistä tai syntyvää lasta, kun niin paljon voi vielä mennä mönkään. Päivä kerrallaan!

Kommentit

  1. Voi vitsi, onnea!! <3 toivottavasti kaikki sujuu hyvin loppuun asti :) ja ihana kuulla, että mies on ollut hyvillä mielin raskauden suhteen, vaikka ei vielä yrityksen kannalla täysin ollutkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon onnitteluista! <3 Oon kyllä ollut tosi huojentunut miehen reaktiosta, odotin että alkuun olisi paljon negatiivisempi sävy ja se olisi varmaankin pudottanut pohjan omaltakin ilolta.

      Poista
  2. Ihania uutisia, paljon onnea! <3 Kiva kuulla että mieskin otti uutisen hyvin vastaan :) Vähän samanlainen reaktio oli minunkin miehellä, oli vilpittömästi iloinen vaikka sanoi asiassa olevan vähän sisäistämistä, ja ihmekös tuo kun 1,5 vuotta kerettiin yrittämään. Mies sanoi jo luuleensa ettei lasta tule. Mutta meillä ois sitten lasketut ajan neuvolan mukaan laskettuna aika lähekkäin, kun mun menkat alkoi 17.7 ja nyt on 5+4 :) Vielä kerran paljon onnea! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! <3 Varmaan tuo uutinen on aina etenkin miehelle pohdinnan paikka, naisella ehkä se oman kehon mukana olo tekee asian sisäistämisen jotenkin helpommaksi, konkreettisemmaksi. Mies tarvitsee ehkä enemmän aikaa että saa asian kunnolla kelattua tietoisuuteensa. :D Niinpä, jos kaikki menee hyvin niin lapsemme olisivat sitten melkein saman ikäisiä! Hauska seurata matkaasi tässä samalla ja hurjasti vielä onnea teidänkin odotukseen! <3

      Poista
  3. Ihana uutinen! Onnea paljon <3 Toivon, että kaikki menee hyvin ja voit jonkin ajan päästä olla rennommalla mielellä ja oikeasti uskoa raskauteen. Viimeistään varmasti sitten varhaisultran jälkeen tilanne alkaa konkretisoitumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos! :) <3 Ehkä sitten jos raskaus tosiaan jatkuu ongelmitta alan pikkuhiljaa luottamaan raskauteen. Varhaisultran varasin 11.9, sormet ristissä sitä odotellessa!

      Poista
  4. Oi ihania uutisia! Paljon paljon onnea odotukseen <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti